tiistai 17. helmikuuta 2015

Baffa-Lou's in town!

Eli Paawo on saapunut kaupunkiin. Sitä juhlistaakseni pingoin Subista vain puolet salaatistani syöneenä vatsa täynnä linja-autoasemalle, jonne asuin juuri samaan aikaan bussin kanssa. Hikihatussa salaattirasia laukussa saatoin vain toivoa, että salaatit myös pysyisivät rasiassaan tai saisi pakaasi ja pikkuveljen kamera uudenlaisen kuorrutuksen. Ei saanut, onneksi.

Salaatin syöntiä, juoruamista ja kuulumisten vaihtamista myöhemmin oli vuoro päivän asukuvaräpsyjen. Tottahan minä nyt juonikkaasti pukeuduin kivasti heti alkuunsa ja hyödynsin kauniin sään, vaikka oltiinkin jo kuvien oton aikaan lähempänä auringonlaskua. Paawo ei totta puhuen saapunut noissa vaatteissa, koska tyllihameessa kuusi tuntia bussissa ei ole miellyttävä kokemus, mutta vietti kuitenkin isomman osan päivästä niissä, joten menkööt.
Paawolle propsit siitä, että hän lyhensi kellohameensa KÄSIN saumurin hajottua. Niin, all hail Baffa-Lou! (Paawon pinup-nimi.)

Olen niin kateellinen Paawolle, joka osaa ommella niin koneella kuin käsin. Minun parhaat kokemukseni ompelusta olivat siinä, kun opettaja seiskaluokalla varoitti, että älä jurruuta vetoketjuun niin enkös minä vetäissyt suoraan siihen. Olin koko ala-asteen puukäsitöissä, mutta olin niissä niin huono, että opettaja tokaisi: "Eiköhän auteta näitä jälkeenjääneitä." Toisin sanoen en rynninyt ensimmäisenä hakemaan parasta sahaa ja huonommalla sitten jäin aiempaakin enemmän jälkeen.
Mitä tulee Paawon visiittiin, suunnitelmissa on räpsiä lisää kuvia eri asuissa, käydä luistelemassa ja elokuvissa (Fifty Shaaades of Grey, mikäs muukaan?) ja ehkä leipoakin, jos en syö kolmatta kertaa leipomiseen tarkotettua mangorahkaa muuten vain. 
Saa nähdä millaiset reaktiot Fifty Shades of Grey aiheuttaa, koska edellisen kerran kun kävimme elokuvissa, ei leffa (Maleficent) vastannut mielikuvia. Nyt toisaalta sitä melkein toivoo, ettei elokuva vastaa liikaa kirjaa, koska Anastasia Steele on hahmona jotenkin... ärsyttävä. 
Kun lukee kolme kirjaa "Ana, anna mennä!"-huutoa ja huonosti kirjoitettua itseään toistavaa seksiä (Harlekiineissäkin on parempaa), niin alkaa jo vähän kyllästyttää, mutta ehkä elokuva onnistuu sisällyttämään ensimmäisen kirjan mielenkiinnon pisteen - sen minkä takia ylipäänsä ostin ne kaksi muutakin kirjaa.
En kyllä usko, että niistä kahdesta muusta kirjasta tehdään elokuvia, mutta katsotaan nyt onnistuiko se ensimmäinenkään vai onko Christian Greyn punainen huone jo menneen talven lumia.

Täytyy yrittää olla vilustumatta, ei passoo pakkasella liikaa hihhuloida ilman kaulahuivia, mutta onneksi nyt on luvattu lämmintä säätä. Toivotaan silti, ettei liian lämmintä, ettei luistelualueet ehdi sulaa. Täällä ei olla niin kuin Mikkelissä, jossa toinen kenttä on ympärivuoden jäässä ja toinen sula 20 asteen pakkasellakin. Luistelemista olen odottanut kuin kuuta nousevaa, mutta ei ole ollut ketään seurana, joten Paawo otti ja raahasi luistimet Tampereelta Savonlinnaan asti minun vuokseni. 
That's a real friend, isn't it?

2 kommenttia:

  1. Ihanan aurinkoisia kuvia :)

    Mä en ole lukenut Fifty Shades of Grey -kirjoja, vain pätkiä selaillut/silmäillyt ja mun ennakkoasenne ja kuvitelmat on juuri tuota luokkaa, miten kirjoja kuvailit! Siis tismalleen! Ja kun olen sanonut, että Harlekiineissä on parempia kohtauksia, niin Fifty Shades -fanit ovat närkästyneet :)

    Hauskoja päiviä teille molemmille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastasin tähän jo kerran, mutta se ei jostain syystä tullut näkyviin, joten tässä uudestaan:
      Fifty Shades -fanit eivät ole lukeneet Harlekiineja :D
      Fifty Shades -kirjoissa kieli on seksikohtausten ulkopuolellakin tosi kankeaa ja amatöörimäistä 14-vuotiaasta asti romaaneja kirjoittaneen silmissä (vaikka en kyllä niitä ole itse julkaissut) ja muutenkin vaikea tietää esim. kuka puhuu milloinkin, kun saman hahmon perättäiset puheet on lätkäisty moneen eri kappaleeseen vailla kommenttia siitä kuka puhuu. Eikä niissä kirjoissa nyt oikeastaan juuri sisältöä ole, päähenkilöillä on pääkopassa vikaa kummallakin.

      Leffa sen sijaan oli ihan hupaisaa katsottavaa, kun kirjojen kiusallisuus ja typerät kohtaukset olivat valkokankaalla koomisia. Oli vain aivan ylipitkä ja tietyt väkisin mukaan tumpatut kohtaukset olisi voinut jättää laittamatta mukaan, koska niillä ei juonellisesti ollut mitään väliä. Tulipahan viikon edestä naurettua :D

      Poista