perjantai 31. heinäkuuta 2015

Olavinpäivät 2015


Olavinpäiviä, eli kaupungin syntymäpäiviä vietettiin keskiviikkona. Sää oli juuri niin ailahtelevainen kuin viime vuonnakin, eli aamupäivällä satoi vettä, iltapäivällä oli aurinkoista ja illalla puolipilvistä. Käytiin pikkuveljen ja äidin kanssa päiväsaikaan ostattamassa äidillä kevätrullia ja jäätelöä ja maistelemassa juustoja ja kahdeksan maissa illalla napattiin mukaan poikaystäväni sisko ja Janina, jotka molemmat pääsivät töistä vasta seitsemältä.

Yleensä ollaan vietetty Olavinpäivää "pussikaljalla" porukalla, tai tarkemmin sanottuna viinillä/skumpalla ja muilla herkuilla, mutta tänä vuonna tosiaan kaikki oli töissä paitsi pikkuveli ja minä, joka olin tämän viikon lomalla. Ei ollut säässä juhlimista, mutta ainakaan ei satanut ihan joka päivä vettä.
Olavinpäivissäkään ei ollut suoraan sanottuna mitään juhlimista. Musiikillinen kohokohta oli Velmun soittama Pohjois-Karjala, kojuja oli vähemmän kuin tavallisilla markkinoilla eikä niissä ollut mitään myytävää. Muuten juustojen ja pullamaistiaisten syöminen oli kivaa (koska ilmaisia herkkuja) ja tietenkin vietnamilaisen ruoan koju. Lakuja en ostanut, koska paistoin aiemmin päivällä britakakkua.
Kyllä mukaan jotain tarttuikin, nimittäin ehkä enemmän lapsille suunnatulta kojulta ostin kahdet korvikset ja kaksi kaulakorua. En voinut vastustaa herkullisen näköisiä koruja ja myyjääkin nauratti, kun käteisen loputtua kipaisin lisää rahaa seinästä ja palasin ostamaan kaulakorut.
Korvakorut olivat 15€/2 kpl  ja kaulakorut sain 18 eurolla, koska tinkasin paljousalennusta. Vähän säälittävä ale, mutta parempi kuin ei mitään. Kalliiksi tuli, mutta näitä ei ihan jokaisesta liikkeestä saa, ja olettaisin, että näitä on tosi kiva yhdistellä erilaisiin herkullisen värisiin fiftarimekkoihin :) Koruja minulla ei tosiaankaan ole paljon, joten tarvettakin näille oli. Ei ole sitten enää ihan joka kuvassa samat ruusukorvikset ja sama helmikaulakoru.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti