lauantai 29. elokuuta 2015

Bunnies and cake

No nyt se tuli. Syksy.
Vakiokuvauspaikka on täynnä puista irronneita lehtiä, ulos kun tuijottaa kämpän ikkunasta, ensimmäisenä erottaa muiden vihreiden puiden lomasta yhden kellastuneen koivun. Perjantaina satoi vettä kuin Esterin perseestä, käytin uutta trenssitakkiani ja vaikka minulla oli sateenvarjo, oli takki litimärkä töihin mennessä takaa ja vasemmasta hihasta ja töissä tullessa edestä ja taas siitä vasemmasta hihasta (koska sateenvarjosta kiinni pitäminen on järkevää, koska vesi valuu sontsasta suoraan hihaan). Ei muuten ole vedenpitävä trenssi, oli ehkä hieman märkä olo kotiin päästessä. Osin kyllä hiestä, sillä vaikka oli pimeää ja sateista, ei tuolla ulkona ole ollut kovin kylmä. Otin liikaa ennakkoa ja luulin, että syksy tuli jo ihan kokonaan, vaikka on vielä lämmin.

Ennakoin ehkä liikaa taas, kun laitoin neuleen päälle, mutta itseasiassa tässä Collectifin Annie Bunny -neuleessa oli hyvä olla pihalla. Ei ollut kuuma eikä kylmä, koska puuvillainen neule hengittää. Alla oli alusmekko ihan vain siksi, että rykäisin vahingossa kaikki ihonväriset rintsikat pesuun ja tummat näkyy läpi.
Alunperin minun piti kuvata ihan toinen paita, Lindexiltä ostamani venekaula-aukkoinen ihanuus, mutta sekin ja hätävarapaitakin olivat molemmat pesussa. Höhö.
Joten, tässä on heinäkuussa ostettu Annie Bunny top yhdessä Collectifin Liesel-hameen kanssa, joka on oikea murheenkryyni. Se imaisee kaiken lian, ja kun se lyhentyi vyötärön levennyksen yhteydessä ompelijalla, töröttää tyllit rumasti alta. Ja varsinkin tämä musta tylli aiheuttaa päänvaivaa, koska vaikka siinä on kolme kuminauhakujaa niin kuin Samsin hameissa yleensä, ei kuminauha mahdu alempiin!
Kermanvärisessä sain vaihdettua kuminauhan paikkaa, mutta tässä keskimmäinen kuja on umpeen ommeltu ja se ja alempi kuja ovat molemmat liian kapeita kuminauhalle ilman, että se menisi samalla tavalla inhottavasti rullalle kuin Hell Bunnyn hameissa. Ei sitten.
Cake and bunnies!
Livenä Annie-toppi on oikeasti tummempi, likaisemman sävyinen vanha roosa, mutta niin kuin Collectifin omilla sivuilla ja näissä kuvissa, näyttää se todellista vaaleammalta. En tiedä, ulkona se näytti kyllä vaaleammalta paljain silminkin, mutta sisällä melko rumanväriseltä :D Kameleonttipaita.

Kävin tänään taas kaupungilla tuhlaamassa rahat jo ennen kuin palkka tulee. Ostin mitä pitikin (eli ripsivärin ja eye linerin), mutta myös mitä en sinällään tarvitse juuri nyt, mutta joille on käyttöä.
Minä, mekko- ja hameihminen, ostin peräti kahdet housut! Toiset kotikäyttöön wannabelta 28 eurolla (joku tuossa värissä houkutti liikaa), ja toiset Sokokselta -70% alennuksesta 21 eurolla. Farkkuina ne myytiin, mutta on kyllä jegginsit. Edessä feikkitaskut, takana oikeat, lahkeet on suorat, joustaa niin, että minunkin takalistoni mahtuu niihin eikä verenkiertokaan katkea polvista alaspäin. Eli kelpaa.

Ostin myös hiusväriä, vaikka sitä on kotona 6 purkkia. Ai miten niin hamstraan?
Yhdellä värjäyskerralla menee puolestatoista kahteen purkkia, riippuu kuinka paljon lutraan Color Maskia sekaan. Tämä väri kestää hyvin päässä, mutta Dark Tulip kesti vielä Tulipia paremmin, koska oli kylmempi, violetimpi (ja ylläri: tummempi) sävy ja ne tuntuvat kestävän paljon paremmin hiuksissa kuin muutamassa pesussa viemäriin valuvat puhtaat punaiset.

Syksystä vielä sen verran, että oletteko päässeet tutustumaan mm. Collectifin ja Hell Bunnyn syysmallistoihin?
Voi apua. Kaikki rahat menee tänä syksynä. Niin paljon herkullisia kankaita molemmilla, että pitää nyt pari kuukautta kituuttaa ja sitten hurvitella. Onneksi on synttärit ensi kuussa, niillä rahoilla voi sitten hyvällä omalla tunnolla shoppailla.
Ai mitä vielä siitä säästämisestä?
Eikös sitä nimenomaan säästetä asioihin, joita halutaan, hmm? ;P

7 kommenttia:

  1. Mä olen vähän pettynyt uusiin mallistoihin. Tai mitä nyt niistä olen nähnyt, en kaikkea tosiaan. Yksi mekko, yksi hame Hell Bunnyltä ja Collectifilta vähän kutkuttais se musta mekko jossa on ne siniset pallot. Mutta ei kyllä mitään sellasta vaaaau! -fiilistä. Mutta ehkä vielä jotain tulee vastaan.... Mutta toisaalta, en oikein välitäkään syys- tai talvimallistoista yleensä, kun niissä on niin tummia värejä. Paitsi musta on tietysti 5/5.

    Ps. Mullakin on toi hame! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie iskin silmäni vaaleanpunaiseen Dolores-toppiin ja bengaliinikynähameeseen (Pollykö se oli?) Collectifin sivuilla ja sitten se puolihihainen tummansininen kukkakuvioinen Dolores-mekko on myös kaunis, vaikka en tiedä onko se nyt ihan omaa tyyliä. Olisi niin paljon kaikkea muutakin ihanaa, kuten Stop Staringin ja Pinup Couturen mekot... Molemmilla olisi ainakin yksi mekko, jotka haluaisin, mutta hinta kirpaisee :D

      Ja ehkä viime talven vaaleanpunainen Hell Bunnyn takki houkuttelisi myös, kun jos sen vielä alessa saisi. Pitäisi tosin tuo oma Colleen-takki käydä kavennuttamassa, ettei välttis ole niin tarvettatoiseen talvitakkiin, mutta ainahan vaihtelu virkistää!

      Poista
    2. No joo, Pinup Couturelta kyllä löytyy jokaisesta vuodenajasta miljoona mekkoja jotka kelpuuttaisin :D Mutta hitto, se hinta on vaan liikaa. Jotenkin olen kaksi hametta onnistunut selittelemään itselleni että ei ne nyt niin... Odotan kauhulla sitä, kun muutama suosikkini Pinup Couturelta rantautuu Eurooppaan. Siinä sitä sitten ollaan.

      Poista
  2. Ooh, tuo paita! Aivan ihana!

    Minä en netissä shoppaile, mutta sama pätee vintageliikkeissäkin shoppailuun: kun näen jotain mitä haluan palavasti, unohtuu säästäminen heti :D Mulla on tässä meneillään säästöprojekti yhtä hankintaa varten, saa nähdä miten tässä käy... Pitäisi kyllä oikeasti vähän harjoitella säästämistä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä. Olen kyllä säästänytkin, mutta jos en olisi ostanut kaikkea mitä halusin, niin säästössä olisi vielä enemmän. Mutta sitten taas sehän tiedetään mihin ne säästöt ennen pitkää olisi mennyt kuitenkin :D

      Poista
  3. Aivan ihana tuo neule ja värikin sopii sulle hyvin. Itehän en pysty käyttämään vaaleanpunertavia värejä tai ainakaan tunne oloani luontevaksi niissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas tykkään yleensä enemmän joko sellaisesta mansikan tai vadelmanpinkistä, mutta tässä kuvio houkutti liikaa :) Ja onneksi näyttää luonnossa nätimmän väriseltä kuin esim. sisätilojen valoissa, joissa näyttää melko likaisen puuteriselta.

      Poista