sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Kuinka amatöörikin oppii kihartamaan kuontalonsa

Hyvää sunnuntaita, tänään opimme kuinka amatöörikin saa aikaan kestävät kiharat. Tämä ei ole mainos, vaan omakohtainen kokemus siitä, että kun hylkää kihartimen käytön ja vaihtaa laiskempaan vaihtoehtoon, saattaa se kihartaminen ehkä joskus onnistuakin.

Netissä on ohjeita vaikka minkälaisiin kiharoihin, joita voi tehdä lämpörullilla, paksuilla vaahtorullilla ja tietenkin kihartimella pinnikiharoita unohtamatta. Minulle ei ole oikein irronnut miten pinnikiharat toimivat sukkakiharoista puhumattakaan, ja olenkin monesti valitellut sitä kuinka turhauttavaa on, että jos mielii saada kestävät kiharat, joutuu hiuksia käsi tutisten kihartamaan kaksi tuntia. Paksut hiukset joutuu polttamaan suurin piirtein karrelle kihartimen maksimitasolla ja vaalennuksen jäljiltä kuivat latvathan suorastaan rakastavat tätä rääkkiä.

Minulla on sekä ilmakiharrin, jonka huutoa on kiva kuunnella kaksi tuntia putkeen ja jonka kanssa joutuu kihartamaan tukan alusvaatteissa, koska muuten tulee hiki, että tavallinen saksikiharrin, jonka väliin tungetaan hiustenlatvat ja jonka jälkeen tukka kieputetaan sauvan ympäri. Tämä on siis tasapaksu versio, ei sellainen hieno kärjestä ohuempi yksilö, jonka kanssa tukan voisi kieputtaa tyvestä latvaan päin, joten kun latvat ovat muuta tukkaa ohuemmat (ja kuivat) ja ne kiertää muiden karvojen alle alimmaiseksi täydellä teholla paahtavalla kihartimella, ne suorastaan huutavat halleluujaa, että miten mukavaa on tulla kärvennetyksi taas kerran yhden tunnin ilon takia. Arvatenkin olen mietiskellyt olisiko jotain vähän vähemmän turhauttavaa tapaa saada aikaan kiharoita.

Kappas kuppas, sellainen on. Ja vielä sellainen, jota minäkin osaan käyttää. (Koska ohjeet tulivat mukana.)
Behold!
Rockin' Rollerseja myydään muutamallakin eri fiftarivaatteita myyvällä sivulla, kuten TopVintagella ja LuckyLolalla, josta ostin nämä -20% alennuksessa muutamien muiden juttujen kanssa pari viikkoa sitten. Olin katsellut näitä jo aika kauan, mutta isohko hinta (24.90-29.90€) oli pitänyt minut poissa näiden ostamisesta, koska työttömänä arvotin tukanlaiton suurin piirtein viimeiseksi tyyliin liittyvällä listalla. En sitä arvota edelleenkään älyttömän korkealle, mutta nyt oli varaa maksaa keinosta, jolla ehkä tumpelokin oppii tukkansa laittamaan ja kun alennuksen lätkäisi vielä siihen päälle, niin nämä tuli kotoutettua.

Kokeilin näitä pehmeitä vaahtopötkylöitä aiemmin tällä viikolla pestyyn ja suurin piirtein kuivaksi hiustenkuivaajalla kuivattuihin hiuksiin, jotka olin huljutellut tehokkaan tukevasti muotovaahdolla. En ehkä ihan noudattanut ohjeita, koska näytin aamulla etuhaituvistani lampaalta, vaikka olin poistanut rullat yöllä todettuani, että vaikka nämä ovat ihanan pehmeät päässä, painavat ne liikaa herkkähipiäistä pääkoppaani jos yritän nukkua kyljellään.

No, virheistä oppii. Kai?
Vasemmalla ensimmäisen yrityksen tekeytymisvaihe ja oikealla valmis vaihe ennen nukkumaanmenoa.
Seuraava yritys oli perjantaina, jolloin tein samalla tavalla kuin viimeksi, paitsi että nyt noudatin ohjeita.
Naapurit varmaan heräsivät, kun kiljuin naurusta puoli yhden aikaan ennen nukkumaanmenoa avattuani rullat (tein kiharat siis sillä tarkoituksella edellisiltana, että ne kestävät yönkin yli lukuun ottamatta takahaituvia) ja todettuani, että tulipa sitten tosiaan tehtyä rullat. Kirjaimellisesti.

No, aamulla totesin, että takahaituvissani on jotain vikaa ja että ne eivät tuppaa kestämään kiharalla, vaikka muut hiukset olisivat millaisella käkkärällä nukkumaan mennessä. Ensi kerralla teen kiharat aamusta (jos teen kiharat kuviin) ja katsotaan sitten miltä näyttää, mutta ei tämä lopputuloskaan paha ole mielestäni. Ainakaan en näytä lampaalta.
Kiharat kestivät ihan hyvin siihen saakka, kunnes menin ulos vesiräntäsateeseen ja sinne ne sitten suurin piirtein katosivatkin. Ne aiemmat kestivät tosiaan kaksi päivää siihen saakka, että kastelin tukkani, mutta nyt se kastui sitten vähän aiempaa aikaisemmin. Eli se siitä kuvaamisesta ulkona, vaikka ei sillä, että olisin lauantaina ketään saanut kuvaamaankaan.
En tiedä miten näitä vertailisi muihin kiharrukseen tarkoitettuihin rulliin, mutta näissä on siis tarkoituksena napsauttaa noilla neppareilla hiusosiot toisiinsa kiinni, jolloin ne pysyvät paikallaan. Hiusosiot voi ketjuttaa koko pään osuudelta tai sitten jos noudattaa toista ohjetta, niin ylä- ja alaosiot toisiinsa kiinni. Paketissa tulee 12 tuollaista rullaa mukana, joista neljä on noita isompia (käytin niitä etuhiuksiin) ja loput pienempiä. Siihen olin vähän pettynyt, koska paketti antoi ymmärtää, että kaikki rullat olisivat tuollaisia isoja, ellei minua ole sitten huijattu ja sain jonkun pesussa kutistuneet rullat itselleni.
Ennen näiden pehmopötköjen laittamista päähän valelin tosiaan koko pääni Cutrinin muotovaahdolla. Käytän myös Dermosilin Super Strong -muotovaahtoa, joka ajaa saman asian, mutta koska minulla on kaksi näitä Cutrinin tuotteita hyllyssä, ajattelin käyttää ensin yhden loppuun.

Kaikki tietää muotovaahdon periaatteet, mutta monet varmaan laittavat sitä vain juureen tyveä kohottamaan. Minä tosiaan valelin sitä myös latvoihin (märkänä ennen hiustenkuivaajaa), koska totesin, että sillä saa kiharat muotoutumaan helpommin käytti sitten rullia tai kiharrinta. Lisäapuna käytin Cutrinin Multisprayta (kuiviin hiuksiin), jota käytän yleensä aina ennen kihartamista, mutta jota en välttämättä käytä ennen rullia, koska näillä kuontalo muotoutuu hyvin ilmankin. Hiuslakalla tukan saisi pysymään paremmin paikallaan, mutta koska minulla ei ollut tarkoituskaan saada tuota eeppistä rullatötteröä pysymään päässä sellaisenaan vaan saada luonnolliset laineet, jotka saavat suoristua ajallaan, jätin hiuslakan käytön pois. Cutrinin hiuslakka on kuitenkin sen verran tujua tavaraa, että sillä saa varsin kestävän kampauksen aikaan.

Käytän myös monia muita hiustenmuotoiluun tarkoitettuja tuotteita, jotka eivät aina välttämättä välity kuvista ruudun toiselle puolelle saakka.
Ostin tässä taannoin Dermosilin arganöljymuotoilusuihketta, joka on ilmeisesti verrattavissa multisprayhin toiminnallisuudessaan, mutta olen käyttänyt sitä hyvin vähän, vähemmän kuin Dermosilin muotovaahtoa, jota on niin iso purkki, että sitä voisi käyttää vaikka päivittäin. Se myös toimii ja on paljon halvempaa kuin Cutrinin, joten vähän harmittaa, että ehdin ostaa toisenkin purkin Cutrinin muotovaahtoa ennen kuin hommasin tämän edellisen Dermosil-tilauksen aikoihin.

Näiden pohjustavien tuotteiden lisäksi tulee käytettyä myös kuivashampoota, tuota paskaisen aamun pelastajaa. Olen kokeillut montaa eri kuivashampoota, mutta yllättäen paras kuivashampoo ei oikeastaan ole kuivashampoo vaan hiuspuuteri. Four Reasonsin hiuspuuteri on loistava tilanteisiin, joissa tukka ei olekaan ennen töitä ihan niin puhdas kuin sen soisi olevan. Tällä ei tule sitä inhottavaa tahmaista tukkaa, jonka monet kuivashampoot aiheuttavat, vaan oikeasti puhtaamman tuntuinen tukka, josta likaisuus ja tahmaisuus katoavat. Tilalle tulee vähän puuterimainen, ilmava tunne.

Jos haluaa panostaa oikeaan kuivashampooseen, voin suositella Cutrinia. Ostin tätä ensimmäistä kertaa Sokoksen alennusta, koska ei tätä viitsi normaaliin 18 euron hintaankaan ostaa. Vähän turhan tyyristä tavaraa, mutta tekee saman kuin Four Reasons, mutta jättämättä tukkaan puuterimaista tyveä, eli vielä vähän parempi. Jos tukkaa on paljon niin kuin minulla, jää tämä kuitenkin vähän parempiin (vai pitäisikö tässä tapauksessa sanoa pahempiin?) tilanteisiin, ettei ihan viitsi arkikäytössä käyttää tai hujahtaa se 18 euroa aika nopeasti viemäriin.
Käytin myös pitkästä aikaan Le Keux Cosmeticsin Peach Keen -huulimaalia. Sopii huomattavasti paremmin vaalean tukan kanssa kuin punaisen.
Kuvista ei ehkä aina välity se, että minä kyllä panostan tukanhoitoon ja tungen päähäni jos jonkinlaista tököttiä, mutta kun skilli ei aina riitä kärsivällisyydestä puhumattakaan, ei lopputulos välttämättä oikein vakuuta itseänikään. Näillä rullilla kuitenkin sain sen verran tyydyttävän lopputuloksen aikaan, että jopa kaltaiseni hiustenlaiton amatööri saa edes joskus kokea onnistumisen tunteita. Kerrankin voi sanoa ylpeänä:
"Ihan ite tein."

5 kommenttia:

  1. Nätit kiharat sait! Pinnikiharoinnin idea on vähän samanlainen, paitsi että siitä tulee vähän sellaiset ns. pienemmät kiharat kun pinniosioon tulee vähemmän hiuksia kuin tuollaiseen pötköön. Kikkaremmat? Öö.. Ootko kokeillut Batisten kuivashampoota? Se on ehdottomasti paras mitä oon ite kokeillut. Tulee ihan puhtaan tuntuiset ja näköiset. Käytän itse sitä Blonde-versiota, maksaa joku 7e.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kokeillut Batisten kuivashampoota, se tavallinen oli yllättävän hyvä, mutta loppui nopeasti. Koska tykkäsin siitä, päätin kokeilla Cherry-versiota, joka taas ei ollutkaan niin hyvä vaan jätti tukan samalla tavalla tahmaiseksi kuin esim. Klippoteketin ja Sunsilkin kuivashampoot. Siitä huolimatta käytin sitä kaksi purkkia ennen kuin vaihdoin Four Reasonsiin.

      Poista
  2. I bought these rollers too, but I haven't tried them yet! I keep forgetting. Your hair looks gorgeous x

    VastaaPoista
  3. Löytyyköhän näitä mistään Suomesta? En oo koskaan tilannut mitään ulkomailta... mut tälläset olis kyllä ihan pakko saada :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauan sitten näitä löytyi Pinup Garagelta, mutta ainakin verkkokauppa heillä on lopettanut, niin en tiedä sitten löytyykö muualta. Ehkäpä googlaamalla löytyisi, mutta itse olen niin vakiintunut asiakas ulkomaisissa kaupoissa, etten edes enää juuri katso suomalaisia kauppoja, joissa samat tuotteet myydään kalliimmalla ja postikulutkin on samaa luokkaa kuin esim. Hollannista tilatessa. Ongelmiakaan ei ole ollut kertaakaan, ettei sitä ulkomailta tilaamista tarvitse ujostella, ellei sitten halua nimenomaan suomalaisia yrityksiä tukea :) Minä tukisin mieluusti, mutta ylihinnoitellut tuotteet pitävät minut useimmiten poissa pienen valikoiman ohella.

      Poista