sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Pikkuveljen tuparit

Rentoutumisviikonlopusta tuli baariviikonloppu, kun pikkuveli ilmoitteli eilen päivällä, että viideltä alkaa tuparit. Minä jo olinkin vähän miettinyt, että tupareista oli puhe, mutta kutsu tuli silti sen verran räväkästi että ei siinä ehtinyt muuta nyyttärilahjaa raapaista kuin kipaista Alkosta pullon Stolia ja Sour Applea ja Prismasta lantrinkeja. Meitä oli kuusi ihmistä ja sinne upposivat kaikki viimeistä pisaraa myöten, vaikka ukoille oli tarjolla oluttakin. En ihan odottanut, että 50 euroa katoaa kuuden ihmisen kurkkuun muutamassa tunnissa, mutta sinne män.
Tarjolla oli kaikenlaista kivaa pikkupurtavaa, jota Janina oli meille valmistellut. Oli chorizo-juusto-viinirypäletikkuja, kinkkukierteitä, popkornia, sipsejä ja (pakaste-)kakkua, hyvää seuraa, kiusallisia hiljaisuuksia, hyvää juttua ja huonoa läppää, sekä musiikkia ja vitsailua siitä kuka lähtee ensimmäisenä talviturkin riisuntaan lähirantaan. (Paljastus: ei kukaan.)
Asuna oli Lady Vintagen kuppikakkumekko, joka on näkynyt blogissa aiemminkin, mutta jota olen käyttänyt enemmän sen jälkeen, kun ostin tuon kuvissa näkyvän Hell Bunnyn lyhyen tyllialushameen. Lady Vintagen oman merkin alushame on niin onnettoman lörö, että kaltaiselleni rinsessalle siinä on liian vähän nostetta, joten hommasin sitten tällaisen, jossa on niin paljon nostetta, että aina joku istuu helmoilla.
Asustin mekon myös Collectifin Elizabeth-bolerolla, jonka punainen versio näkyikin edellisessä postauksessa. Ostin näitä tosiaan kahdessa värissä ja materiaali on mukavaa crepentyylistä melko joustamatonta polyesteria, jossa on satiinivuori. Erittäin mukava päällä, mutta huomasin, että tämä musta ei millään kestä kiinni vaan aukeaa aina tuosta edestä. Ei varsinaisesti haittaa, mutta söpömmältä tämä näyttää kiinni ollessaan niin ei näytä aivan niin väljältä.

Koska olen prinsessa, kuljin myös koko illan tiara päässä. Suuntasimme siinä vähän ennen yhtätoista PlayOffiin pelaamaan biljardia ja siitä jatkoimme Häppäriin, jossa istuskelimme aikamme ennen kuin pojat jatkoivat pelaamista. Kotiin lähdettiin jo ennen kahta pizzerian kautta, joten tänään(kään) ei rapelo ole paljon vaivannut muita kuin poikaystävää. Oli siis hyvää aikaa räpsiä meikkikuvia ja myöhemmin asukuviakin kauniin aurinkoisessa kevätsäässä.

Nämä kuvat on eilisillalta ja koska uudellakin kameralla tulee suht rakeisia kuvia hämärässä sisätilassa, otin ilon irti Googlen ilmaiseksi muuttuneesta kuvankäsittelyohjelma Nik Collectionista, jonka latasin. Tarkalleen sanottuna Nik ei ole kuvankäsittelyohjelma vaan kokoelma plug-ineja Photoshoppiin ja muihin kuvankäsittelyohjelmiin (en tiedä toimivatko yksinään), joista saa mm. jos jonkinlaisia filttereitä, joita testailin ronskilla kädellä näihin kuviin. Voi olla, että käytän niitä silloin tällöin taiteellisempiin (lue: epäonnistuneisiin) kuviin, mutta perusasukuvat todennäköisesti näkyvät täällä vastedeskin entisenlaisina, eli varsin luonnollisina. Aion silti testailla loputkin härpäkkeet ja mistäs sitä tietää mitä kivaa sieltä vielä löytyy.

Miten teillä sujui viikonloppu?


In English:
Yesterday we participated in my little brother's housewarming party and had a lot of fun. I brought a bottle of Stolichnaya, Sour Apple liquouer and other things to make drinks of. I thought I'd take the rest home with me, but by the time we were going to a bar I noticed both bottles were empty. That was 50 euros down the throats of six people. Men...

We also ate some lovely snacks made by my brother's fianceé Janina, popcorn, chips and cake. We jokingly described the evening with words: "good company, bad jokes."

Later we continued to two different pubs to play billiards and whereas I mostly spent my time eating and watching, boys enjoyed playing together. Since we started the party at five it was no wonder people wanted to go to home by the time it was 1.30am. We headed home to sleep and since I'm not a heavy drinker I avoided hangover alltogether again. Sadly can't say the same for my bf who is never lucky enough to avoid a hangover. Maybe it's because he drinks beer?

Today I spent my day taking pictures of my cosmetics for a cosmetics post and later on outfit photos. I downloaded Google Nik Collection and tried it on these photos from yesterday, because they were rather grainy having been taken in poor light indoors. I think they turned out fine, but I'll probably keep my outfit posts as natural as possible and save these artistic filters for intentionally artistic (=failed) pictures.

How was your weekend?

1 kommentti:

  1. Herkullisen näköinen mekko! :D Siis aivan ihanat noi leivokset tossa mekossa <3 :)

    VastaaPoista