sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Inttimiehiä, kanaa ja uunijuureksia

Kävin eilen pikkuveljeni valatilaisuudessa (tai oikeastaan vakuutustilaisuudessa pikkuveljeni osalta) Kontiorannalla vanhempieni ja hänen tyttöystävänsä kanssa. Matkasta tuli jokseenkin stressaava... Jouduimme odottelemaan ja seisoskelemaan siitä viidestä tunnista, minkä olimme siellä n. 3h. Kun pääsimme perille asti oli rakkoni repeämispisteessä, mutta vessan edessä oli kymmenen metrin jono ja joku idiootti oli jäänyt sinne laittamaan tukkaansa nätisti tai kenties korjaamaan meikkiään, mistä sen tietää... Me loput 15 naista jouduimme miltei juosten kusemaan, että ehdimme aloitukseen.
Paluumatkalla isäni kääntyi Joensuun ulkopuolella liian aikaisin ja sen sijaan, että olisimme ajaneet suoraan kotiin jouduimme pimeässä kiertämään Liperin, Heinäveden ja Savonrannan kautta ja minä pelkäsin isän kaahatessa kapeilla metsäteillä eteenpäin...

Näin valatilaisuudessa jolla kulla naisella upean Guessin laukun ja nyt minulla on kamala himo jälleen kyseisen merkin laukkuja kohtaan. Olen jo pitkään etsinyt täydellisen kaunista laukkua ja Guessit ovat juuri sopivan erikoisia tyyliini. Minulla on kaksi Gussaccin laukkua, jotka ovat halvempia, mutta lähes yhtä kauniita, mutta haluaisin kolmannen hieman pienemmän pakaasin matkoille, jonne mahtuisi jotain muutakin kuin lompakko, mutta joka ei olisi niin iso, että sinne mahtuu kolme maitopönttöä ja jäävuorisalaatti. Laitan joskus kuvan pikkutilaihmeestäni tänne esille.

Sitten suosikkipuheenaiheeseeni ruokaan: tein pitkästä aikaa pekoni-sinihomejuustobroileripihvejä. Yhdistin ne herkullisiin uunijuureksiin, koska mielestäni ne ovat äärimmäisen kuivia pelkän riisin kanssa ja yritän välttää riisin syöntiä muutenkin, koska se turvottaa ikävästi.

Pekoni-sinihomejuustobroileripihvit ja uunijuurekset

Herkullista kanaa, vaikka hieman rasvaista :)
Uunijuurekset:
perunaa
porkkanaa
sipulia
rypsi- tai oliiviöljyä
suolaa
paprikajauhetta
(sitruunapippuria)

Broileripihvit:
3-4 isoa maustamatonta kananfileetä
1 paketti pekonia
pehmeää sinihomejuustoa esim. Castello
broilerimaustetta

  • Pese ja kuori perunoita ja porkkanoita suunnilleen saman verran (mukaan voi laittaa myös bataattia). Pilko ne ja laita kookkaan uunivuoan pohjalle. Pilko myös sipulit ja lisää joukkoon. 
  • Lorottele reippaalla kädellä öljyä ja sekoita se kasvisten joukkoon. 
  • Mausta suolalla ja reippaalla kädellä paprikajauhetta ja sekoita sekaisin.
  • Jos broilerinfileet ovat paksuja, leikkaa niihin kookas tasku. Leikkaa sinihomejuustosta isohkoja paloja ja laita niitä broilerinfileiden taskuihin ihan reippaalla kädellä (tämän takia miedompi homejuusto on parempi kuin esim. Aurajuusto). Jos fileet ovat ohuita aseta pala sinihomejuustoa broilerin päälle ja rullaa se kääröksi.
  • Mausta fileet kevyesti broilerimausteella - suolaa ei tarvitse laittaa, koska pekonissa on suolaa.
  • Kiedo pekonit broilerinfileiden ympärille ja aseta pihvit uunivuokaan kasvisten päälle. Jos pekonit eivät meinaa pysyä kiinni voi niitä viritellä kiinni cocktailtikuilla.
  • Paista 200 asteisessa uunissa 45-50 minuuttia, kunnes sekä kasvikset, että pihvit ovat kypsiä. Pekoni suojaa kanaa kuivumiselta ja pitää sen mehukkaana pidemmälläkin kypsennysajalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti