maanantai 8. huhtikuuta 2013

Maawon megahampurilaiset


... eli Osa 2 sarjassamme "Kuinka teet roskaruokaa kotona".

Ensimmäinen osa oli minun oma herkkukebabohjeeni yhdistettynä insanity_:n kebabkastikkeeseen.
Toinen osa tähän sarjaan on Maawon megahampurilaiset. Ihan koko kunniaa en tästä herkusta voi ottaa itselleni, koska teen hampurilaismajoneesin myöskin insanity_:n ohjeella. Kirjoitan hampurilaismajoneesin ohjeen tähän, mutta se ei ole oma keksintöni.

"Big Mac" Hampurilaismajoneesi

1 dl paksua majoneesia
2 rkl Ranskalaista salaattikastiketta
2 rkl kurkkusalaattia tai silputtua suolakurkkua
2 rkl hyvin pientä sipulisilppua
1 rkl valkoviinietikkaa
1 tl paprikajauhetta
vajaa 1 rkl sokeria
hyppysellinen suolaa

  • Sekoita aineet keskenään ja anna hautua jääkaapissa n. 30 minuuttia ennen tarjoamista niin maut ehtivät tasaantua.
  • Maistuu oikeasti samalta (paitsi paremmalta) kuin Hesen ja mäkkärin kerroshampurilaisessa oleva kastike, joten sopii kaikkiin hampurilaisiin ja näin tiedät, mitä napaasi pistäät.

Hampurilaispihvit

400g naudan jauhelihaa tai paistijauhelihaa
1 muna
1 rkl grillimaustetta
1 tl mustapippuria
0,5-1 tl suolaa

  • Vatkaa jauheliha lihakoukuilla tasaiseksi mössöksi, lisää muna ja mausteet. Vatkaa vielä jonkin aikaa, kunnes taikina on samalla tavalla kiinteää tasaista mönjää kuin kebabissakin.
  • Muotoile taikinasta neljä palloa, litistä ne noin puolen sentin paksuisiksi isoiksi (jonkin verran isommiksi kuin hampurilaiset) pihveiksi. Kääri pihvit voipaperiin tai leivin paperiin ja pakasta.
  • Paista pakastetut pihvit jäisinä kuumalla paistinpannulla voi-öljyseoksessa n. 3 minuuttia puoleltaan ja paina niitä lastalla, jottei liha vetäydy. Pakastaminen jäisinä auttaa vetäytymiseen ja jossain luki, että pihvejä pitäisi paistaa vain hetkinen, jotteivat ne vetäydy, mutta jos jäisinä paistaa niin kannattaa kärventää ihan ajan kanssa, ettei liha ole kylmää/raakaa sisältä.

 

Maawon megahampurilaiset


Pirkka isoja hampurilaissämpylöitä (ovat parhaita, mikään muu ei yllä läheskään näiden tasolle)
4 hampurilaispihviä
hampurilaismajoneesia
ketsuppia
sinappia tai Dijon-sinappia
cheddarjuustoa
edam- tai oltermannijuustoa
suolakurkkuviipaleita
jäävuorisalaattia
+ vapaavalintaiset ainekset:
paistettua sipulia
tomaattiviipaleita
paistettu ananasviipale
jalapenoviipaleet

  • Paista ensin pihvit. Pihvien kypsymisen loppuvaiheessa laita pihvien päälle edam- (tai Oltermanni) ja cheddarjuustoviipaleet.
  • Paista hampurilaissämpylät leivänpaahtimessa ja pihvien ollessa yhä pannulla lämpimässä aloita kasaaminen kannen päälle. (Kannen päälle kasaamisesta kunnia insanity_lle tässäkin, se toimii.) Levitä kanteen ketsuppia ja sinappia (jos tykkäät majoneesista myös sitä), lisää päälle mahdollinen paistettu sipuli ja/tai tomaattiviipaleet. Laita seuraavaksi pihvi juustoineen, suolakurkut ja jäävuorisalaatti. Valele pohja isolla määrällä hampurilaismajoneesia, lisää muiden päälle ja kippaa hampurilainen oikein päin. 
  • Nauti ennen kuin se megahampurilainen leviää käsiin.

Näistä minun täytyy sanoa, että nämä ovat TODELLA täyttäviä.
Mieheni ilmaisi sen näin: "Hesessä joutuu syömään megahampurilaisen ison limpparin ja ranskalaisten kanssa ja sittenkin jää vielä nälkä. Näitä riittää pelkkä hampurilainen, eikä varmasti jää nälkä."
Mietimme yhdessä syytä ja tulimme siihen tulokseen, että 100g pihvit + iso sämpylä täyttävät enemmän kuin höttöpulla ja pikkupihvit. Maistuukin paremmalle, sillä ei ole tarvinnut käydä Hesessä enää kuukausiin, kun kotona saa parempaa kuin sieltä :)
Suosittelen lämpimästi kaikkia roskaruoan ystäviä kokeilemaan niiden tekemistä kotona, jolloin kyse ei oikeastaan ole enää roskaruoasta, sillä ainesosia muuntelemalla saa ruoasta terveellisemmän. Tai ainakin kebabista, tässähän on majoneesi, joka on niin hyvää, ettei sitä voi syödä kohtuudella...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti