maanantai 21. huhtikuuta 2014

Mökkijuntti

Kävin tänä vuonna mökillä varmaan aikaisemmin kuin koskaan. Lauantaina näet kipaisimme pikkuveljen kanssa päiväseltään norkoilemaan ruokaa ja saunomaan mökille. Yötä siellä ei olisi välttämättä viihtynyt, koska järvi oli yhä suurimmilta osin jäässä, maa niin märkää, ettei haravoiminen onnistunut ja metsä puolestaan niin kuiva, että pienikin kipinä olisi tuikannut mojovat tulet metsään, joten ei sitten istuttu nuotiollakaan.

Kävimme metsätiellä käppäilemässä koiran ja veljen kanssa. Koira sai juosta vapaana, mutta mamma pakotti ottamaan hihnan mukaan, että sen saa kiinni. Hätiä mitä, Pöysti tulee luokse pyytämättäkin. Ensi kerralla en ronttaa painavaa hihnaa vaan kirmaan metsässä niin kuin koirakin.

Illalla saunottiin ja samahan tuo oli istua saunan kuistilla, kun en minä suoraan sanottuna sitä talviturkkia vielä huhtikuussa olisi uskaltanut riisua, vaikka ei niitä jäitä olisi ollutkaan.
Katselin sitten kotosalla Outlanderin ja totesin, että kyllähän sen kerran katsoo, muttei toiste. Olisi vain pitänyt katsoa se Pariisin Varpunen.

Eilen kävimme norkoilemassa mummon luona lammasta ja hyvää oli. Kaiken kaikkiaan minun osaltani päästäinen sujui ihan rauhallisesti - sain jopa pääsiäismunan ja ihan virpomattakin! :D

2 kommenttia:

  1. Jes, joku muukin käyttää sanaa päästäinen! Mua katotaan aina kieroon, kun toivotan hyvää päästäistä :)

    Minä vietin päästäisloman porukoitten luona, jouduin kyllä pihahommiin, mut se oli kivaa ja tulihan tuota mässäiltyä ja katsottua telkkarista tulleet Harry Potterit.

    Ihana koiraeläin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä taitaa puolet suvusta toivottaa päästäistä, hämmennyin itsekin, kun täti toivotteli päästäisiä :D
      Pihahommat on ihan mukavia ihan niin kuin mökilläkin oleskelu (ja sen yleensä mukana tuomat hommat), kunhan tekee tarpeeksi harvoin. :)

      Poista