Ryhtiliikepuisto ja melkein ryhdikäs minä

Eilen kävimme miehen kanssa kaupungilla mm. teen ostossa ja Hesessä syömässä. Poikaystäväni harrastaa treenaamista ulkosalla monissakin eri paikoissa ja hän halusi esitellä minulle ohitustien varressa sijaitsevan treenipaikan, jota kutsutaan Ryhtiliikepuistoksi. Sen pitäisi kannustaa ihmisiä street workoutiin ja ympäristön hyödyntämiseen kuntoilussa. Aina ei ole pakko mennä kuntosalille ja kaltaiseni köyhätkin ihmiset voivat täten treenata.

Hesburgerin mässyn jälkeen olikin hyvää aikaa tehdä jotain oikeastikin, eikä vain poseerata kuvissa idiootin näköisenä naama irvessä. Miehen mielestä 44kg on kevyttä nostaa noin vain kuiviltaan, mutta rohkenen olla eri mieltä ruipeloine käsivarsineni.

Minä en tykkää urheilla erityisen paljon, mutta minulla oli treenaukseen varsin epäsopivasta vaatetuksestani ja ohikulkijoiden vähintäänkin huvittuneista katseista huolimatta sen verran hauskaa, että käsivarsissa, selässä ja vatsalihaksissa tuntuu tänään.

Poikaystäväni toimi hyvänä personal trainerina ja neuvoi miten mitäkin vehjettä käytetään, vaikka oli siellä ohjeetkin sitä varten - ja ihan treeniohjelmatkin niille, joita puolisot eivät ole opettamassa. En jaksa tehdä esimerkkitreenejä, koska 44kg on valitettavasti minulle vähän liian paljon nostettavaksi, mutta haluaisin kyllä nähdä sen päivän kun jaksaisin edes yhden ainoan kerran vetäistä tangon rinnalle ja sieltä kautta suorilta käsin ylös. Se tietenkin edellyttää sitä, ettei eilinen jää ainoaksi käynniksi, mutta voisin kyllä lähteä toistekin mukaan ja ihan kunnon urheiluvaatteissa, ettei tarvitse kyykkiä pikkuhousut vilkkuen kynämekossa tangon kanssa, naama punaisena irvistellen.

Eilisessä postauksessa puhuin oman vartalon hyväksymisestä sellaisena kuin se on ja pysyn sanojeni takana. En halua olla fitness-tyttö, eikä minun tarvitsekaan olla pyllynesittelykunnossa. Minulla ei riitä kärsivällisyys tai mielenkiinto sellaiseen, mutta terveydestäni voin silti pitää huolta. Se etten tahdo muokata vartaloani ei tarkoita sitä että haluaisin olla loppuelämäni rapakunnossa. En tykkää tehdä mitään yksin, mutta jos lahjon miestä kotitekoisilla herkuilla, ehkä hän toimii toistekin personal trainerinani ja joskus jonain päivänä tulevaisuudessa jaksankin tehdä jotain mistä voin olla ylpeä :)