sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Karkkiväreissä syksyyn

Ehdin juuri viime postauksessa hehkuttaa miten ihanan lämmin syksy on tähän asti ollut, kun maanantaina tulikin jo kylmää kyytiä. Käytän vanhempieni koiraa toisinaan aamulenkillä ja katselin maanantaiaamuna mittaria, joka näytti mukavan lämmintä ja aurinkoista 16 asteen säätä. Lähdin oikein kevyesti liikenteeseen lämpimään syyskuiseen aamuun, mutta iltapäivällä sitten ei ollutkaan enää niin lämmin. Ulkona oli yhdeksän astetta lämmintä ja sormeni jäätyivät mukavasti pyörällä ajaessa. Seuraavana päivänä olikin sitten lunta. Hienoa.

Onneksi sentään nyt sunnuntaina saimme nauttia mukavan lämpimästä ja aurinkoisesta säästä. Pidän syksystä, syksyn väreistä ja kirpeästä (kuivasta) säästä. Pääsee käyttämään taas sukkahousuja, takkeja ja neuleita ja jopa kaulahuivia. Harppasin tiistaina suoraan kevyestä farkkukangasta olevasta takista neuleeseen ja nahkatakkiin, kaulahuiviin ja neulesukkahousuihin, mutta onneksi ne saattoi tänään jättää vielä oikealle paikalle vaatekaappinsa.

Tänään olin karkkivärituulella liikenteessä. Tiesin vain että halusin käyttää laventelinväristä pilkkumekkoani ja muut asusteet valikoituivat itsestään. Neuletakki oli jo valmiiksi käytössä ja sukkahousut hyökkäsivät vaatehuoneen ylähyllyltä alas omia aikojaan kuin huutaen: "PICK ME!"

I really wish I had white shoes.
Aiemmin yritin sopeutua ympäristöön, mutta ympäristö ei ollutkaan sopeutunut vielä syksyyn. Nyt minä olin kuin jostain kevään pastelli-karkkiväri-kartasta, mutta ympäristö mukavan syksyinen. Toisaalta eikös nyt myydäkin ihania pastellivärisiä talvivaatteitakin?
Minäkin olen kytännyt vaaleanpunaista talvitakkia, mutta sen sijaan tuhlasin synttärirahani (ja enemmänkin) kahteen Sams'in petticoatiin ja uuteen Vivien of Hollowayn mekkoon - punaiseen, koska on syksy ja ehkä minun pitäisi alkaa näyttääkin joskus ikäiseltäni. Se päivä ei kuitenkaan ole vielä tänään. Ja ei ehkä huomennakaan.

1 kommentti:

  1. The lilac and red work really well together! It's a colour combination I wouldn't have thought of, I'll have to try it! P x

    VastaaPoista