perjantai 5. kesäkuuta 2015

Dermosil-tuotteet ja arvostelu

Tilattiin työpaikalla toukokuun alussa Dermosililta porukalla tuotteita. Luulin niitä aina jostain syystä kalliiksi apteekkituotteiksi, mutta yllätys olikin suuri, kun kyseessä onkin suhteellisen edullinen postimyyntifirma. Edullisuuden vuoksi päätin tilata parilla kympillä sieltä tavaraa, kun työkaveritkin tilasivat niin samoilla postikuluilla saatiin tavarat koko poppoo.

Aiempaa kokemusta minulla on Dermosililta lähinnä lahjoina. Jotenkin miehen sukulaiset tuppaavat ostamaan Dermosilin tuotteita joululahjaksi ja minulla on mm. söpö polkadotkuosinen keittiösaippua käsien pesuun ja samaa sarjaa oleva pyyhe, joka ikävä kyllä ei ole enää niinkään valkoinen punaisilla pilkuilla kuin likainen punaisilla pilkuilla. Valkoiseen kun pinttyy joku marinaditahra niin eihän se pesukoneessa lähde...
Miehellä on Dermosililta enemmänkin tuotteita, on ihonpuhdistusainetta, saippuaa ja shampoota ja kaikki on ollut hyvälaatuista, joten hyvillä mielin sen pari päivää odottelin tavaroita saapuvaksi.
Nyt kun kuukausi on paketin saapumisesta kulunut ja tuotteista on käyttökokemuksia, niin niitä pääsee arvostelemaankin puolueettomasti.

Tilasin ensinnäkin jonkin E-vitamiini deodorantin (vaaleanpunainen puteli), joka oli samanhintainen kuin markettitöhnät ja hyvin arvosteltu. Minulle se ei oikein sovi, koska se on hyvin limainen/tahmainen ja sitä pitää käyttää hyvin pihisti tai tuntuu siltä, että limaisuus leviää käsivartta pitkin alas. Pitää kyllä hyvin hajut kurissa ja tuoksu on miellyttävä, mutta toisaalta marketista ostettu Garnier Mineral Invisible on vain kaikessa paljon parempi. Käytän tätä silti iltaisin/öisin, mutta ns. päivädödönä on Garnieria.

Muita tuotteita oli päällyslakka, koska entinen Essien lakka oli loppu. Tämä ajaa ihan hyvin asiansa ja oli paljon halvempi kuin Essien. Pitääkin käyttää, kunhan jaksan lakata kynteni uudestaan.

Kulma- ja ripsigeeli oli uusi ja outo tuttavuus. Ei toimi oikein kummassakaan, ellen sitten kuvitellut väärin, että tämän oli tarkoitus pitää kulmat kurissa/muotoiltuina. Ei pidä. Ripsissä toimii ripsivärin alla, jolloin ei tule paakkuja, mutta toisaalta taas ei tule aivan niin pitkiä ripsiäkään. Sopii ripsiin pohjatuotteeksi.
Body Butter tyrni tuli tarpeeseen, koska käytin The Bodyshopin E-vitaamiinimönjän (melkein) loppuun ja tykkään vaihdella ihorasvoja. Tämä on ihan riittävän kosteuttava ja tyrnin tuoksu on miellyttävä. Ei jätä ihoa tahmaiseksi ja oikeasti kosteuttaa. Monista muista jää iho tahmaiseksi, mutta tämä on ilahduttava poikkeus.

Viimeisenä, mutta ei (kai) vähäisimpänä on ihokarvanpoistogeeli, jonka taisin rykäistä ihan ensimmäisenä ostoslistalle. Minulla on RFSU:n intiimiajelugeeliä, joka ajaa saman asian, mutta suoraan sanottuna sen tuoksu on niin pirun voimakas, ettei sitä hirveästi viiti käyttää kinttujen ja kainaloiden ajeluun. Dermosilin ihokarvanpoistogeeli sen sijaan on hajuton (eli tuoksuu samalle kuin sairaalatökötit), joten siinä ei haju ärsytä. Se vaahtoaa ihan aavistuksen ja ajaa asiansa.
Testasin ihokarvanpoistogeeliä ostamalla halvimpia mahdollisia teriä kaupasta, joita sain vajaalla kolmella eurolla kahdeksan (vertaa 4kpl Venus Breeze-teriä 18€). Enpä taida enää ostaa vaihtopäitä Gilleten Venus -ajeluvehkeeseen, kun tämän geelin kanssa pärjää halpisterilläkin ilman, että on kainalot verellä ja kantapään vuotavan veren huomaa vasta sitten, kun on kävellyt valkoiselle matolle verijanan.
E-vitamiini deodorantti, ihokarvanpoistogeeli, kulma- ja ripsigeeli, päällyslakka ja Body Butter tyrni.
Muita aiemmin omistettuja Dermosilin tuotteita oli tosiaan se keittiösaippua, joka on suuri suosikki. Sitä ei enää samanlaisessa purnukassa saa, mutta jos jotakuta kiinnostaa keittiösaippua (eli keittiöön tarkoitettu käsisaippua), suosittelen kaikille Dermosilia. Tuoksuu sitruunalle, puhdistaa pienellä määrällä saiputta eikä kuivata käsiä. Eikä tarvitse rynnistää kylppäriin saippuapesulle tai pestä puolivillaisesti tassuja pelkällä vedellä. Leipojille varmaan iso apu, ei tarvitse mennä kylppäriin jynssäämään kynsiharjalla taikinoita pois käsistä. Kaikkihan tietää, ettei ne ihan pelkällä vedellä kyllä sovinnolla lähde.

Lopputulos olkoon se, että kyllähän näissä oli sille ~26€ vastinetta ihan riittävästi. Kulmageeli tosin on himpun turha, koska omat kulmat ei ainakaan kuosissa pysy tuolla, ja deodorantteja saa ihan yhtä hyviä normikaupasta, mutta muut tuotteet ovat olleet hyvinkin mieleen. Olisi pitänyt varmaan joku hyvä hajusteeton käsirasva tilata, mutta minulla on niin monta käsirasvaa kotona, ettei viitsi enää purnukkamäärää kasvattaa.

Onko teillä kokemuksia Dermosilin tuotteista?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti