lauantai 13. helmikuuta 2016

Tempest

Meni 26 vuotta ennen kuin sain korvatulehduksen. On muuten mukava tunne, kun korva on niin tukossa, että tuntuu siltä kuin siellä olisi korvatulppa, jonka takana on vettä, mutta jota ei saa irti. Aamuyöstä on kiva herätä siihen, että korvaan sattuu ja yhtä lailla kumartelukin on kivaa, kun korvaa vihloo. Myös se on kivaa, että korva pitelee välillä auki loksahdellessaan pitkiä ihania "SLUUURPS"-ääniä.

Heräsin tiistain ja keskiviikon välisenä yönä kamalaan korvakipuun, mutta koska korva ei piinannut päivällä, sivuutin sen kokonaan. Sama toistui seuraavana yönä, mutta nyt se jatkui myös päiväsaikaan ja aiheutti toispuoleista päänsärkyä. Ibumaxia nassuun ja ignore.

Perjantaina oli vasen korva sitten ihan kokonaan tukossa ja paatuneempikin terveyskeskuksen välttelijä päätyy soittamaan työterveyshuoltoon ensimmäistä kertaa. Olisin päässyt samantien tarkastukseen, mutta en olisi ehtinyt kävellä muutaman kilometrin matkaa terveyskeskukselle siinä ajassa, joten otin iltapäivän ajan ja soitin isän kuskiksi. Ja kas kummaa, kun tukossa ollut korva loksahtaa auki puoli tuntia ennen hoitajan aikaa! Tuli jo mietittyä, että ehkä se onkin vain flunssa, joka saa korvat tukkoon, mutta korvaani kurkattuaan hoitaja totesi, että ärhäkkä tulehdus on ja lääkäriinkin pääset - 10 minuutin päästä. Olin arvatenkin kiitollinen, mutta vielä enemmän hämilläni, koska yleensä arvauskeskuksessa joutuu odottelemaan useamman tunnin. Kiitos siis työpaikalle tästäkin mahdollisuudesta.

Venäläinen nuori mieslääkäri korvaani kurkistettuaan totesi, että välikorvatulehdus on, mutta et saa antibiootteja, koska se paranee itsestään. Kova usko oli siihen, että maanantaihin mennessä on ohi, joten sain antibioottien sijaan hurjat kaksi tuntia sairaslomaa (eli loppupäivän) ja lääkkeet tukkoisuuden hoitoon ja kipuun, vaikka kipu ei ole ollut minulle mitenkään arvaamattoman suuri ongelma. Tiesin, ettei antibiootteja liikene hevillä, mutta ehkä jonkinlaiset korvatipat olisi ollut jees? Mitä minä teen grammaisilla Panadoleilla, kun kipu lievenee kyllä 400mg Ibumaxillakin eikä ole jatkuvaa? (Ja nyt kun ehdin kirjoittaa tämän, tuntuu korvassa jonkinasteista juilintaa muistutuksena siitä, että tulehdus on vielä hyvin elinvoimainen.) Kiitos kuitenkin lenssulääkkeistä, on mukava saada henkeä nenällä myös päiväsaikaan. T. Krooninen nuha

Korvatulehduksen takia en ole oikein varma olisiko minun pitänyt käydä kekkuloimassa pihalla puolipukeissa, mutta koska kuumetta ei ole ja tulehdus aiheuttaa lähinnä tuskastuttavan kuulon heikkenemisen ja tukkoisuuden korvaan, kuvautin siipalla yhden viimeisimmistä ostoksistani, eli Collectifin Tempest-mekon.  
Minun on tunnustettava, että tämän mekon osto oli aivopieru. Edullinen hinta ja Retrocatin kauniit kuvat saivat minut laittamaan mekon ostoskoriin ja koska en osannut päättää haluanko tämän pinkkinä vai violettina, niin ostin sitten molemmat. Pinkki mekko oli kympin luokkaa hinnaltaan ja tämä puolestaan maksoi alennuksessa n. 20€.

Kun kokeilin tätä mekkoa ensimmäistä kertaa, paatuneena alehaukkanakin koin katumusta, koska en pidä violetista laventelinsävyjä lukuun ottamatta. Tai tarkemmin sanottuna pidän violetista kaikilla muilla, mutta minua se ei pue kellertävän ihonsävyni takia alkuunkaan sitä jo mainittua laventelia lukuun ottamatta. Kun nyt sitten kuitenkin päätin ottaa Tempestistä kuvat, vaikka sitten mekon myyntiä varten, ei se näyttänytkään niin pahalta kuin aluksi kellertävässä sisävalossa. Ehkä se johtuu siitä, että on vielä luosupaskasäästä huolimatta talvi, mutta mielestäni mekko on lopulta kuitenkin ihan kivan värinen.

Tuotekuvista luulin, että tämä mekko olisi jonkinsortin trikoota, mutta tämä on itseasiassa bengaliinia. Olisin kaivannut vaihteeksi napakkaa trikoota ylleni, mutta bengaliini joustaa niin hyvin, että kun mekko on hyvin napakasti istuva, se myötäilee kurveja upeasti, mutta ei myöskään ota kiinni, vaikka tulisi syötyä vähän liikaa. Iso bonus siitä, että mekossa ei ole halkiota, koska monissa Collectifin mekoissa halkio hipoo persvakoani. Miksi niistä halkioista on pakko tehdä niin korkeita? Ihan hyvin pärjäisi lyhyemmällä halkiolla tai sitten kokonaan ilman halkiota, kun kyseessä on bengaliini - mekko nimittäin joustaa juuri sen verran, että voi kävellä juuri oikean sipsuttavalla tavalla. True wiggle dress.

Selkämys laskeutuu melko alas, joten en ole käyttänyt tätä töissä, vaikka en usko että tämä olisi liian paljastava sinnekään, koska rintaliivit eivät näy alta - paitsi jos olkapäät jää repsottamaan ja valitettavasti olkapäiden kohdalta mekko istuu kuitenkin melko huonosti. Vaikka sitä ei kuvista välttämättä huomaa, istuvuus on huono käsiaukoista ja olkapäiden kohdalta, mutta se voi johtua siitä, että olkapääni ovat todella edessä ja että minulla on huono ryhti.

Toisena isona miinuksena se, että toisin kuin pinkin mekon vetskari, tässä se ei millään kestä ylhäällä. Piti pyytää poikaystävää tekemään hakaneulaviritys, joka estää vetoketjua aukeamasta kankaan venyessä.

Muu istuvuus mekossa sen sijaan on erinomaista. Mekko on leikattu vyötäisiltä hieman tavanomaista pienemmäksi, eli se istuu hyvin kurveja nuolevasti kaikenkokoisille ja -muotoisille naisille. Minulla on ylläni S-koko, joka näyttää hyvältä ilman minkään sortin muotoilevia alusvaatteita ja myötäilevillä alusvaatteilla saavutetun -5cm pienemmän vyötärön kanssa vielä paremmalta. Vertailuna samassa paketissa tulleeseen pinkkiin Regina-mekkoon vyötärönympärys on monta senttiä pienempi, mutta toisaalta materiaalikin on erilainen. Reginassa on ihanan pehmeä puuvillasekoitteinen bengaliini, mutta tässä kangas ei ole aivan yhtä laadukasta kuin muissa Collectifin vaatteissa. Se on hieman karheampaa ja halvemmanoloista (pakostakin, koska tämä oli alkuperäiseltä hinnaltaankin 20£ halvempi), mutta joustaa yhtä lailla kauniisti ja pitää muotonsa.

Ja sitten omista muodoistani. Minä olen vartaloltani aika pitkälti jotain päärynän ja tiimalasin väliltä. Minulla on pienehköt rinnat ja iso takalisto, mutta hartiani eivät ole yhtä kapeat kuin perinteisellä päärynällä ja jos en olisi kasvattanut viimeisen vuoden aikana vararengasta, vyötäröni olisi luonnostaankin sen verran kapea, että mahtuisin lähemmäs käsitettä tiimalasista kuin päärynästä myös ilman apuja. Mutta onneksi avut on keksitty juuri tällaisia kurvimekkoja varten!

Mittani ovat ilman pikkuapureitani 89-72-97 (mahdollista ruoan aiheuttamaa 2-4cm turpoamista ei lasketa), mutta lisäavun kanssa 94-67-97. Ragon girdle vie vyötäröltä siis jopa 5cm, joka lähtee erityisesti sivuilta, jotta kapea vyötärö korostuu, mutta vastaavasti eroa ei huomaa sivusuunnasta katsottuna kovinkaan paljoa, vaikka kyllä tämä siloittaa tehokkaasti makkarat ja pitää huolta siitä, ettei alavatsaan jää rasvapussia. Tämä ei siis työnnä kaikkea "pehmeyttä" alavatsaan niin kuin monet muut vyötäröä korostavat kikottimet vaan litistää tasapuolisesti kaikkialta. Tähän kuuluu myös irrotettavat sukkanauhapidikkeet, jotka otin pois, koska torsoni on liian pitkä, että voisin käyttää girdleä sukkanauhojen kanssa. Tai mistäs minä tiedän, jos sukkanauhat nousisivat haaroihin saakka, niin ehkä sitten, mutta nyt on talvi, niin jää selvitettäväksi myöhempään kertaan.

Toiset apurini ovat myötäilevät alushousut, joita minulla on nyt kolmet tammikuisen täydennyskeikan jälkeen. Kuvassa on Triumphin shortsimalliset "spanxit", jotka siloittavat myös reisiä ja takalistoa, eli byebye selluliitti. Nämä on tuskallista saada jalkaan ison pyllyn yli, mutta mukavammat päällä kuin girdle, joka ei sekään ole epämukava muuta kuin silloin, kun kumartuu tai istuu huonoryhtisesti, jolloin luut saattavat taipua ja painaa ikävästi. Muotoilevilla aluspöksyillä ei ole samaa ongelmaa, mutta näitä joutuu kiskomaan ylemmäs, koska yläreunan silikoni ei pidä tarpeeksi paljon.
Mutta ei se mitään, tähänkin ongelmaan on ratkaisu: kerrospukeutuminen!
Kun girdle jättää ohuisiin kankaisiin näkyviin hakaskiinnityksen, sen päälle voi kiskoa siloittavat spanxit, jotka vievät myös girdlen lanteille jäävän rajan mukanaan ja kun päälle rykäisee vielä sukkahousut, niin ei muuten palella pyllyä hameessakaan edes pakkasilla!

Ja sitten todellisuudessa harrastan tällaista kerrospukeutumista yleensä vain kuviin. Arkena kynämekon kanssa kankaasta ja istuvuudesta riippuen en välttämättä tarvitse ekstra-apua (väljempien pinkin ja punaisen Regina-mekon kanssa käytän vyötä, joka piilottaa epäkohdat) tai jos käytän pikkuapureitani, niin yleensä vain myötäileviä alushousuja. Lindexin vanhat, mutta uljaat yksilöt on päällä mukavat ja ne siloittavat muhkut eikä niiden kanssa ei mene kymmentä minuuttia vessassa ähkiessä, kun niitä yrittää saada pois. Miinuksena se, että ne eivät enää litistä kuin korkeintaan sentillä, joten vatsa ei katoa, mutta ainakaan ei tule etupuolelle sitä vyölaukkua, joka tulee hipstereiden kanssa.

Triumphin pöksyjä löytyy kahdet, nämä mustat shortsit ja ihonväriset alkkarimalliset, molemmat niin tiukkoja, että vessassa joutuu ähkimään silloinkin, kun ei olisi tarpeen, jos meinaa saada ne ensinnäkin pois jalasta puhumattakaan siitä, että ne saa takaisin. Toisaalta ne vievätkin pari senttiä vyötäröltä pois ja hoitavat yhtä lailla siloituksen kuin toisetkin. Olen käyttänyt näitä shortseja aika paljon, koska ne toiset tuppaa uppoamaan jalka-aukkojen kohdalta selluliitteihin, mutta ehkä tästäkin ongelmasta päästään, jos saisin kevennettyä pari kiloa kesää kohti ja ehkä bonuksena vielä kiinteydyttyä. Se tosin vaatisi liikuntaa enemmän kuin työmatkat.

Nonni, nyt tiedätte salaisuuteni ja voitte itsekin hyödyntää sitä. Liputan muotoilevien alusvaatteiden puolesta ja ajattelinkin kasvattaa varastoani ja tilata What Katie Did:iltä parit girdle-alkkarit ja tötteröliivit. En täysin bullet-liivejä, mutta conicalit. Niissä on ihan tarpeeksi tötteröä minulle, joka en oikein tykkää tötteröstä, mutta joka näemmä päätyy ostamaan muutenkin asioita, joista luulen, että en tykkää, mutta joista opin tykkäämään.

In English:
I wrote a lot in Finnish, but I'll try to keep it short in English. Well, I got a otitis. Didn't get antibiotics, doctor thought it'll go away on its own and gave me a prescription for flu medicine and very, very strong painkillers which I don't really need. I'm not in that much of a pain, just pissed because my ear is clogged and feels like there's an earplug that just won't come off.

Well, regardless of my otitis, I had some outfit photos taken by my bf. Since I don't have fever, I don't think it matters if I strip outside or not, but here were some pictures of my Tempest pencil dress by Collectif. I have to admit I don't really like purple and I only bought this dress, because it was relatively cheap and I couldn't decide whether to get it in purple or pink (so I got both).

When I first tried this dress on I didn't like it at all. It doesn't fit well on my shoulders and the zipper just won't stay up without a safety pin, and then there's the color too. I decided to give it a try anyway and it proved out to look actually pretty nice on me, like it did on Retrocat. The fit on my waist is suberb due to stretchy bengaline and I love how the dress doesn't have a slit at the back. I don't know why so many of Collectif's pencil dresses have so high slits that they reach my butt.

Whereas the Tempest dress looks great as it is, it looks even better with some extra help from Rago's girdle and Triumph's shaping shorts. I wore them together, since I thought that maybe the small hooks would show through and to be honest wearing extra panties keeps my ass much warmer. I don't wear double shaping products all the time though and usually wear either high waisted panties or the girdle. I have 3 shaping panties and 2 girdles, but I love the Rago girdle the best, because it shaves 5cm off my waist, giving me a near hourglass figure. I usually measure 89-72-97, but with little help from underwear 94-67-97. I think that's pretty good, but if I lost a little of the weight I've gained back in the past year, I could have better figure even without shaping underwear.

Now that you know my secret, I encourage you to try it as well if you have some issues with your tummy or junk in the trunk. I don't wear shaping underwear all the time, but with some less forgiving fabrics and outfits they come in handy and I'm actually thinking about buying some panty girdless and conical bras from What Katie Did. I'm not quite sure about the sizing though (since I'm between sizes) so if anyone has any experience about them, I'm all ears. (Oh the pun.)

7 kommenttia:

  1. Pakko sanoa: wow! Sulla on luonnostaankin ihan mieletön kroppa ja toi mekko vaan korostaa sitä, sopii sulle ihan älyttömän hyvin! Pitäisi varmaan itekin tilailla noita litistäjiä, mulla on pikkusen mahaa minkä takia en tykkää käyttää kireitä mekkoja, ehkä näistä löytyy ratkaisu!
    Ihme että oot selviytynyt noinkin pitkään ilman korvatulehduksia, mulla noita korvakäytäväntulehduksia on niin usein, etten jaksa mennä edes lekuriin jos tippoja on edelliseltä kerralta jäljellä :D Aika outoa kyllä ettet edes tippoja saanut, tosin sellaista on meininki arvauskeskuksessa täälläkin päin, mua eivät huolineet edes paikan päälle kun soitin että molemmat silmät on umpitulehtuneet...

    VastaaPoista
  2. Ihana mekko! Valuuko tuossa helposti nuo olkapäät, kun on niin kapeat?

    Muotoilevat alusvaatteet on kyllä huippuja ja itselläkin on tässä työn alla postaus muutamista erilaisista vaihtoehdoista. Vaikka nuo shortsimalliset on varmasti todella hyvät vaikkapa tiukkojen mekkojen ja housujen kanssa, niin silti mä välttelen niitä, koska ne ei ole koskaan kovinkaan seksikkäät, hahah! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ne varsinaisesti veny paikaltaan, bengaliini pitää hyvin muotonsa, mutta tuntuu siltä etten oikein löydä niille oikeaa paikkaa. Tai ainakin aluksi, mutta kun otin näitä kuvia, ei tarvinnut paljon korjailla niiden asentoja :)

      Ja kyllähän shortsipöksyt voi olla seksikkäät, kun niissä on kunnolla mallia. Ne täysin saumattomat ihonväriset taas ei ole. Toki tarkoitus ei varmaan ole olla seksikäs vaan siloitella makkarat alta, koska se jos mikä ei ole seksikästä, että jenkkakahvat paistaa tiukan mekon alta vähän turhan selkeästi :)

      Poista
  3. Upea mekko, sopii sulle todella hyvin ja värikin on minusta vallan ihana! Se on kyllä ikävää, että sinäkin olet ollut kipeänä. Itsellä oli sunnuntaina kuumetta 38,5 ja vaikka se on jo laskenut, kova nuha/yskä/kurkkukipu vaivaa edelleen. Ärsytys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on korva edelleen tukossa. Kipeä ei ole, mutta loksahtaa vähän väliä tukkoon niin ikävä paine koko ajan korvassa. Maanantaina piti rinkutella lekurille, jos yhä vaivaa, mutta katsotaan viitsinkö soittaa huommenakaan, kun ei ollut kovin kiinnostunut hoitamaan. Hyvin vakuuttunut siitä, että ohi menee itekseen. No, ei mennyt.

      Poista
  4. Herranen aika nainen, mikä vartalo sulla on!!! Se tulee kauniisti esille kellomekoissakin, mut mie kuule vanhempana ja lösähtäneenä sanon, että pidä nyt noita kurvimekkojakin, piukkoja pöksyjä ja kaikkea mikä tuo kroppasi esille. En tarkoita, että kroppa automaattisesti löpsähtää, onneksi kaikille ei niin käy, mut jotenkin nuorempana sitä on turhan kriittinen. Sulla onneksi vaikuttaa olevan terve ja järkevä suhtautuminen itseesi :)

    Minä olen tähän asti pärjännyt ilman litistäviä alusvaatteita ja olen jopa aika ylpeä siitä... No toisaalta olen ollut aika hoikka, 15 kiloa laihempi kuin nyt ja vyötärö 20 cm kapeampi, mitat oli muutama vuosi sitten aika samat kuin sulla on nyt ja olin liikunnan ansiosta sen verran napakassa kunnossa, etten kokenut litistäjiä tarvitsevani. Sitten kun paisuin, niin aloin käyttää vaan isompia vaatteita :D Enkä ole löytänyt hyviä muotoilevia alusvaatteita, tuntuvat puristavan aina väärästä paikasta :)

    Tuo mekon väri on mun lemppariväri, mut ei ehkä sun ihonväriin paras. Korostaako tuo hiusten keltaisuutta? Mut mekko on kyllä kaunis ja jollakin jakulla/bolerolla tai huivilla voi vaikuttaa siihen jos kasvojenväri näyttää vääränlaiselta :) Ei ole ollenkaan hutiostos tuo mekko! Saanko vielä sanoa näin naisten kesken, että hirveen seksikäs? :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mie käytänkin kynämekkoja niiden kainaloon asti ylettävien alushousujen kanssa, mutta tämän kanssa olen vähän arponut että kehtaanko käyttää, kun tarvitsee tuon hakaneulavirityksen ja istuvuus olkapäistä on vähän mitä on.

      Mitä tulee muotoileviin alusvaatteisiin, olen aika pehmeä enkä hyväkuntoinen, joten käytän näitä kivoja pikkuapureita, jotka silottelee vatsamakkarat litteäksi. Normaalipainoisellakin voi olla makkaroita ja niistä pääsee kätevästi eroon näillä, mutta pakko myöntää että noihin Triumphin pöksyihin ahtautuminen on kyllä välillä tuskallista, koska ne ovat niin kapeat että ottaa aina pyllyn kohdalla kiinni. Päällä ne sen sijaan on mukavat ja samoin tuo waist cincher on mukava, jos ei röhnötä liikaa, vaikka se on yhtä kokoa "liian pieni" mittojen mukaan. Just purrrfect, I say.

      Mekon väri on joo vähän omituinen minulla, mutta kun luonnonvalossa tarkastelee asiaa, niin ei se saa minua näyttämään ihan niin kelmeältä. Kun sovitin mekkoa eka kertaa, sovitin sisällä kellertävässä valossa, jonka kanssa ei tosiaankaan näyttänyt hyvältä. Tukka sen sijaan saattaa tosiaan näyttää vähän kellertävältä, mutta sekin riippuu valosta enkä siitä vedä hepuleita muutenkaan.

      Poista